Konsultointi
Asiakkaalla tapahtuva kehitys
Tiivis kommunikointi on kiireisissä ja joustavasti suunnitelluissa projekteissa erityisen tärkeää. Tällöin asiakkaalle voi olla hyödyllistä ottaa yksi tai useampi Drupron huippuammattilaisista osaksi sisäistä kehitystiimiä.
Järjestelyä voi harkita myös tilanteissa, missä projekti on osoittautunut asiakkaan omalla tiimille liian vaikeaksi, se on runsaasti aikataulusta jäljessä tai kehitystiimistä on menetetty projektin avainhenkilöitä. Kokeneet kehittäjämme pystyvät täyttämään isoimmatkin saappaat ja liittymään tiimiinne lennosta.
Verkkostrategiat
Autamme asiakkaitamme määrittelemään verkkopalvelun liiketoiminnalliset tavoitteet budjetin, teknologian ja aikataulun rajaamassa kontekstissa. Priorisoimme tärkeät asiat vähemmän tärkeistä, ja jaamme toteutuksen tarvittaessa useampaan vaiheeseen. Tuomme projektin riskit ja mahdollisuudet asiakkaan tietoon jo ennen määrittelyvaihetta, jolloin myöhemmin säästetään sekä aikaa, että kustannuksia.
Projektinhallinta
Projektipäällikkömme pitävät projektinne budjetin ja aikataulun kurissa, toimivat osapuolten yhteyshenkilönä, seuraavat projektin edistymistä ja varoittavat jo aikaisessa vaiheessa mahdollisista ongelmista.
Projektimalleina vesiputousmalli tai ketterät menetelmät.
Auditoinnit
Arvioimme Drupal-julkaisujärjestelmiin liittyvissä asioissa toimittajien, komponenttien, integraatioiden, määrittelyiden, dokumenttien ja käyttöliittymien toteutuksia.
Koulutus
Koulutamme asiakkaidemme henkilökunnalle julkaisujärjestelmän periaatteet yleisesti, sekä asiakaskohtaisen toteutuksen käytön erityisesti. Koulutus kattaa tyypillisesti julkaisujärjestelmän perusteet, sisällön päivitysasiat ja käyttäjäyhteisön moderoinnin.
Verkkopalvelut
Suunnittelu
Konseptisuunnittelu
Konseptisuunnitelma sisältää tarvekartoituksen, käyttäjäpersonat, bisneslogiikan, workflowt ja käyttäjätarinat.
Järjestelmäsuunnittelu
Määrittelemme järjestelmän tarpeet, arkkitehtuuri, komponentit ja rajapinnat. Huolellinen järjestelmäsuunnittelu aiheuttaa merkittäviä kustannussäästöjä toteutus-, jatkokehitys ja ylläpitovaiheissa. Korkeat standardit ajavat tehokkaita prosesseja, jotka johtavat alhaisempaan keskikustannukseen, nopeampaan tuotantoon ja vähempiin virheisiin.
Käyttöliittymäsuunnittelu
Käyttöliittymäsuunnittelussa priorisoidaan toiminnot, iteroidaan prototyyppi ja testataan se kohderyhmällä. Nykyaikaisissa käyttöliittymissä teknologiat sulautuvat saumattomasti ja tuottavat miellyttävän käyttäjäkokemuksen.
Graafinen suunnittelu
Graafinen suunnittelija määrittelee palvelun värimaailman, typografiat ja kuvitukset.
Toteutus
Taitot (markup)
JQuery ja 960gs tarjoavat pohjan puhtaille XHTML web-standardeille ja hakukoneoptimoiduille "content-first" -tyyppisille sisältörakenteille.
Teemoitus
Drupal-järjestelmien modulaarinen luonne asettaa tiukat vaatimukset palvelun taitolle. Teema on palvelun taitto (layout) mukautettuna Drupalin ymmärtämään muotoon.
Drupal-kehitys
Yrityksemme on erikoistunut vaativiin Drupal-toteutuksiin. Kaikki kehittäjämme ovat monivuotisia ammattilaisia, joilla on Drupal-järjestelmien lisäksi vankka osaaminen useista ohjelmointi- ja kuvauskielistä, sekä verkkoteknologioista yleensä.
Järjestelmäintegraatiot
Drupal alustana integroituu hyvin monien eri taustajärjestelmien kanssa, ja sen laajasta modulikirjastosta löytyy tuki yleisimmille rajapinnoille.
Tuki & ylläpito
Palvelimet
Drupro toimii palvelinratkaisuissa Amazon AWS:n jälleenmyyjänä. Pilvipalvelinratkaisumme kattavat koko skaalan yksittäisistä palvelimista massiivisiin palvelinklusteriratkaisuihin ja kansainvälisiin sisällönjakeluverkkoihin.
Palvelinklusterit ovat useampien palvelimien kokonaisuuksia, mitkä sisältävät yhden tai useampia verkkosivupalvelimia ja erikoistuneita tukipalvelimia, esim. tietokanta-, indeksointi-, median ja replikaatiopalvelimet.
Klustereiden koot vaihtelevat tarpeen mukaan muutamista palvelimista aina useisiin kymmeniin palvelimiin ja satoihin ytimiin. Klusterit määritellään aina asiakkaan tarpeen mukaan.
Hyvä skaalautuvuus ei ole enää varattu vain suuryrityksille.
Tuki- ja ylläpitopalvelut
Ulkoistettu ylläpito ja tekninen tuki on erittäin kustannustehokasta verrattuna oman henkilökunnan palkkaamiseen. Verkkopalvelun ja Drupal-julkaisujärjestelmän ylläpito vaatii laajakantaista osaamista, jolloin yleensä tarvitaan useampia henkilöitä eri tehtäviin. Kustannuksia kasvattaa edelleen bisneskriittisten palveluiden tarve ympärivuorokautiselle päivystykselle.
Drupro tarjoaa kolmea eri tukipalvelutasoa, "On-Demand", "Business" ja "Business Critical". Tasojen erot ovat toimittajan vastuussa, päivystysvalmiudessa ja vasteajoissa.
Päivystysvalmiudella tarkoitetaan tukipalvelun palveluaikoja. On-Demand ja Business -tasoilla palveluaika tapahtuu toimistoaikana. Business Critical tasolla päivystetään ympäri vuorokauden. Vasteajalla tarkoitetaan sovittua aikaa, minkä sisällä ongelmatilanteen selvittäminen aloitetaan vikailmoituksesta.
On tärkeä tietää, että osaavat Drupal-ammattilaiset puuttuvat viipymättä palvelun toiminnassa mahdollisesti esiintyviin häiriöihin ja tekevät tarvittavat korjaustyöt.